Saturday, September 16, 2017

Perkele 2 – Kuvia Suomesta / [Perkele 2 – Images from Finland] (in the presence of Jörn Donner)



Perkele 2 – bilder från Finland.
FI © 2017 Oy Bufo Ab. P: Misha Jaari, Mark Lwoff. Co-P: Jörn Donner / Donner Productions. D: Jörn Donner. Interviewers: Jörn Donner, Maria Veitola, Janne Flinkkilä. CIN: Rafael Donner, J-P Passi. S: Karri Niinivaara. ED+post-production: Klaus Grabber.
    A part of the Finland 100 jubileum program.
    Featuring (in order of appearance): Kalle Nikunen (Helsinki), Tarja Olkinuora (Helsinki), Eija Lassila (Tornio), A Man from Baghdad (Vantaa), Ora Puukko (Porvoo), Roope Malmberg (Helsinki), Anthon Korkeamäki (Kauhava), Emmi Söderling (Kauhava), Erica Nuormaa (Kauhava), Julia Jensen (Helsinki), Jouni Kuosmanen (Helsinki), Helena Perttunen (Helsinki), Risto Tiainen (Mäntsälä), Kyösti Stenroth (Äänekoski), Jari Vaittinen (Kiihtelysvaara), Pentti Sallinen (Piikkiö), Anni Rissanen (Kuopio), Esa Ruuska (Halsua), Jaakko Uusisalo (Kyyjärvi), Hannu Kalliojärvi (Kyyjärvi), Elina Honkola (Kyyjärvi).
    2K DCP – 93 min – English subtitles
    Viewed twice, first from an online screener.
    Love & Anarchy, Helsinki International Film Festival (HIFF).
    Festival premiere in the presence of Jörn Donner.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 16 Sep 2017
   
HIFF Catalogue: "Vuosien kuluessa Suomi on muuttunut kovasti, mutta paljon on yhä perkeleellistä. Vuonna 1971 Jörn Donner, apunaan ohjaajat Jaakko Talaskivi ja Erkki Seiro, murskasi kiiltokuvamaista Suomi-kuvaa esittelemällä tavallisten kansalaisten ongelmia kohudokumentissaan Perkele! Kuvia Suomesta. Nyt, 46 vuotta myöhemmin, Donner palaa aiheeseen Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi."

"Myös Perkele 2:ssa tarkastellaan Donnerille ominaisella sarkastisella otteella nyky-Suomen kipupisteitä haastattelemalla tavallisia ihmisiä. Elokuvan teemana ovat erilaiset elinmahdollisuudet. Osa kansalaisista löytää onnen, osa suistuu masennukseen. Moni haaveilee yhä paremmasta elämästä jossain muualla. Donner itse käy sydänleikkauksessa."

"Erityisen kitkerä elokuva on sitä kohtaan, että valtio on entistä vauraampi, mutta samalla tuloerot rikkaimpien ja köyhimpien välillä ovat kivunneet valtaviksi. Donner kuvaa humanistisella otteella niin tilanteen keskelle joutuneita pakolaisia, autioituvien kylien nuoria kuin vähäosaisiakin. Elokuvan kaino toive on, että katsojat tekisivät edes pieniä tekoja tilanteen parantamiseksi."

"Vanhassa Perkeleessäkin keskeisessä osassa olleiden laulujen päivitettyjä versioita esittävät Ismo Alanko, Yona ja M.A. Numminen.
" Paavo Ihalainen

"Finland has changed dramatically over the years, but a whole lot of it remains fucked. In 1971, Jörn Donner, nowadays a Finnish cultural icon, with the help of directors Jaakko Talaskivi and Erkko Seiro tore down the fancy façade of the country and instead presented ordinary citizens and their issues in the polemic-inducing documentary Fuck Off! Images from Finland. Now, 46 years later, Donner revisits the subject to honour the 100-year anniversary of Finland’s independence."

"In Fuck Off 2, Donner waxes sarcastic about the scourges in Finnish society by interviewing regular people. The film takes a theme of different living possibilities. Some people find happiness, others succumb to depression. Many still dream of a better life somewhere else. Donner himself undergoes cardiac surgery."

"The film grows particularly bitter on the fact that while the state has become exceedingly wealthy, income equality has been undermined. Donner’s touch is that of a humanism empathising with asylum seekers and the youth and the poor in provinces becoming deserted. The film makes a modest plea for making at least small gestures towards improvement."

"Songs that featured prominently in the first Fuck Off! film have been retouched by Finnish artists Ilkka Alanko, Yona and M. A. Numminen.
"  HIFF (Paavo Ihalainen. Translation: Tapio Reinekoski)

AA: Perkele! Images from Finland (1971, by Jörn Donner, Erkki Seiro, and Jaakko Talaskivi) was a milestone of the new wave documentary in Finland. It belonged to the current of direct cinema and cinéma-vérité. It was an irreverent pamphlet film, a satire, a provocation, a work of 1960s style cultural radicalism.

Perkele 2 is different. It is not directed by a team but by Donner alone. It has a subjective perspective and a first-person documentary approach absent from the first Perkele venture but characteristic for Donner in general. First-person documentary has become a major trend in recent decades, but this film is not about Donner's private life. Instead, Donner makes himself available as a guinea pig in a social survey, a representative for us all. There may be an affinity with the work of Michael Moore, but Perkele 2 belongs to the continuity of Donner's documentary film work since Morning in the City (1954) and his tradition of subjective reporting in various media (including his Report from Berlin, 1958, perhaps his best book), with connections even with gonzo journalism.

We observe Donner (84 years today) enduring cardiac surgery with local anesthesia, but the film starts with the interview of a little child. Dr. Tarja Olkinuora gives a memorable account on the falling birth rate. We witness a mother giving a birth to a baby with Caesarean emergency. There is a profound concern in the film about the survival of the Finns. We are better off than ever, and we procreate less than ever. Perkele 2 is also a tribute to the great standards of medicine. Medical experts were successful both with the old Jörn Donner and the little baby.

The epochal move from the countryside in the 1960s, the biggest structural change in the history of Finland, was the major theme of the first Perkele movie. Besides the huge move to Finnish cities, 300.000 Finns moved to Sweden, and many also to Canada and Australia. The impact to society was shattering. The big move theme in Perkele 2 is the European refugee crisis. A few thousand refugees from Iraq, Somalia, etc., have been granted asylum in Finland annually (in the record year of 2015 there were 32.500 asylum seekers in Finland, almost all dismissed). The Perkele movies put things into perspective.

We visit the city of Tornio in Northern Finland at the Swedish border, a hub for refugees. And the municipality of Kyyjärvi which has had a successful experience in taking care of refugees. In both places refugees are welcome as a positive element for the future.

In Perkele (1971) Stockholm was one of the locations since it was "the fourth biggest Finnish city" with 100.000 Finnish inhabitants. In Perkele 2 the biggest Finnish city outside Finland is Tallinn, essential for our life since the fall of the wall.

In the first Perkele movie several politicians were included, memorably Veikko Vennamo, the chairman of the Finnish Rural Party, and Väinö Leskinen, the Minister of Foreign Affairs. In the new film no politicans or celebrities appear, only people from all walks of life, including professionals. Donner had become known as an elitist in the 1950s. In the Perkele films he enjoys the company of people of many kinds. He enjoys the popular contact while fighting populism.

The first Perkele film boasts one of the best soundtracks in the history of Finnish cinema, songs composed by M. A. Numminen with lyrics by the poet Jarkko Laine. Uniquely, Perkele 2 recycles the original soundtrack with new arrangements by Pedro Hietanen and singers Ismo Alanko replacing Rauli Somerjoki and Yona instead of Arja Saijonmaa.

Perkele in 1971 was caught in the grip of censorship, and hard core pornographic footage was ordered cut. Since then censorship in Finland has been abolished, and there is no pornography in Perkele 2 as it has lost its shock value. Today Donner distances himself also from the pornographic footage of Perkele (1971) including Jaakko Talaskivi's gonzo scene with a prostitute.

Perkele (1971) was shot in gritty black and white on 35 mm film with a cinéma-vérité approach. Perkele 2 is being screened in bland digital in colour. It was a revelation to meet some of the featured people live after the show, to experience their real presence in comparison with the pale shadows on the screen. NB 18 Sep 2017: apparantly the problem is not with the movie but with the digital copy available today which is about to be replaced.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRODUCTION COMPANY (BUFO):

Perkele! Kuvia Suomesta / [Perkele! Images from Finland] (in the presence of Jörn Donner)



Perkele! Bilder från Finland
FI 1971. PC: FJ-Filmi Oy. P: Arno Carlstedt. D+concept+ED: Jörn Donner, Erkki Seiro, Jaakko Talaskivi. CIN: Heikki Katajisto, Eero Salmenhaara. Songs composed by: M. A. Numminen. Lyrics: Jarkko Laine. Arr: Jani Uhlenius. Perf: Arja Saijonmaa, Rauli Somerjoki. S: Erkki Seiro. S mix: Tuomo Kattilakoski. 104 min
    KAVI: the uncut reconstructed version (1986) in 35 mm.
    Love & Anarchy, Helsinki International Film Festival (HIFF).
    In the presence of Jörn Donner.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 16 Sep 2017

Perkele is an ancient power word, probably related to the Sanskrit thunder god Parjanya. When the Bible was translated into Finnish during the Reformation, "diabolos" and Luther's "Teufel" were translated by Mikael Agricola as "perkele". Lars Gabriel von Haartman called Finnish "la langue du perkele". There is a half-joking concept about "management by perkele". Last summer there was a viral video on the internet about a Finn observing a bear approaching his back yard. As he uttered "perkele!" the bear instantly turned on its heels and ran away. (The same word magic appears in other languages as Perkūnas, Percunis, Pērkons, Perkun, Perun, Piorun, Perkwunos, Parom, Parkelj, põrgu, perkeleh, Piarun, Peko, Pekolasõ, perhaps all stemming from the Sanskrit Ur-word Parjanya).

Revisited a milestone of Finnish new wave documentary. Direct cinema and cinéma-vérité had started in France, Canada, and the U.S. over a decade ago. Aito Mäkinen had brought La Chronique d'un été to theatrical distribution in Finland. Woodstock the film (there is a reference to the concert in the present film's Ruisrock sequence) had recently premiered in Finland. Perkele! was the first Finnish feature-length theatrical documentary made with the new wave approach of light equipment, handheld camera, and available light. It is also a work in the spirit of irreverent cultural radicalism.

Seen 46 years later Perkele! strikes us as a documentation of a country in profound turbulence. Finland had been an agrarian country until the 1950s and the 1960s. Violent urbanization was now taking place. People were torn from their roots in the countryside where their families had lived for centuries.

A big move was going on not only to the cities of Finland but also abroad. About 300.000 Finns had recently moved to Sweden. Many moved to Australia and Canada, as well.

There had been a Popular Front government in Finland in 1966-1970. After a long period of isolation communists had been invited to join the government following the Allardt / Jollas strategy of taking the sting out of them via integration. The strategy was successful, and the communists never recovered.

Perkele! documents the 1970 parliamentary election with a shattering blow to the Popular Front parties and a landslide victory to the populist protest party Suomen Maaseudun Puolue (Finnish Rural Party) which opposed the trend of "killing the peasants of Finland".

Perkele! has one of the best soundtracks in the history of the Finnish cinema, composed by M. A. Numminen, satirical lyrics written by Jarkko Laine, with arrangements by Jani Uhlenius. The theme tune is a tango, and genres also include the waltz, the march, the jenkka (the Schottise), the polka, the foxtrot, and the beat. The final anthem is "Tehkää jotakin!" ("Do Something!").

Further remarks in my entry about Perkele 2: Kuvia Suomesta (2017).

The visual quality is often raw due to the cinéma-vérité approach, but there is bite in much of the footage.

The heavily used print conveys the original visual power.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM ELONET:

Friday, September 15, 2017

Kaiken se kestää / Star Boys



Din för evigt
FI 2017. PC: Silva Mysterium Oy / Dragon Films / Filmpool Nord AB. P: Mika Ritalahti, Niko Ritalahti. D+SC: Visa Koiso-Kanttila. DP: Jarkko T. Laine. AD: Saara Joro. Cost: Riitta Röpelinen. Makeup: Saara Räsänen. M: Per Störby Jutbring. S: Tony Österholm ED: Mervi Junkkonen.
    Music selections include: "Tiernapojat" ("Star Boys" / "Star Singers" / "Sternsinger"). A medieval mystery play lives on as a Christmastime tradition where children dress up as the Three Magi / Three Kings / Three Wise Men. The tradition is alive in Finland, prominently in the city of Oulu.
    The literal translation of the Finnish title would be "Bears All Things". It is from the First Epistle of the Corinthians, Chapter 13, The Way of Love (in Finland "Suurin on rakkaus" / "The Greatest Is Love").
    C: Vili Saarela (Vesa), Olavi Angervo (Kaarlo), Antti Luusuaniemi (Tapio), Pihla Viitala (Marja), Tomi Enbuska (Antero), Malla Malmivaara (Ulla), Risto Tuorila (Olavi), Eeva-Maija Haukinen (Tyyne), Janne Raudaskoski (Martti), Kerttu Kairakari (Veera).
    Loc: Oulu.
    Released by Finnkino on DCP with Swedish subtitles by Ditte Kronström. Premiere: 8 Sep 2017.
    Viewed at Tennispalatsi 5, Helsinki, 15 Sep 2017.

Visa Koiso-Kanttila has a solid career as a director of documentary features. With Kaiken se kestää he makes his debut as a fiction film director. The switch is quite successful. The dialogue is juicy, and the performances are convincing, including the difficult roles of Vili Saarela and Olavi Angervo as the boys Vesa and Kaarlo. The milieu is conveyed dramatically: we are in Oulu (a Northern harbour city by the Bay of Bothnia) in the 1970s during a painful turbulence in which old houses are destroyed to make way to new, soulless ones.

Kaiken se kestää is a melodrama with a certain affinity with the Universal melodramas in which children condemn their parents, such as Back Street, All I Desire, All That Heaven Allows, and There's Always Tomorrow. The crucial difference is that here the parents do not conduct their affairs on the back street. They arrange toga parties with each other.

Like in Kuudes kerta released earlier this year, Antti Luusuaniemi and Pihla Viitala appear as characters supercharged with sexuality. And like in Joka toinen pari, broken homes are the theme of the film (also a central concern for Maarit Lalli, the director of Kuudes kerta). Homes are broken as parents are living an eternal youth.

In the dramatic climax the boys appear as Star Boys in the middle of their parents' sex party. The impact of the scene is powerfully tragicomical. The Star Boys imagery is taken to a higher level as the grandfather Olavi (Risto Tuorila) guides Vesa to the mysteries of the night sky via his telescope.

The final sequence takes place by the sea, the Bay of Bothnia. The parents are having one of their randy sauna parties. The boys set their cabin on fire and escape to the open on a rubber raft. A traumatic urge can be felt behind the story. It feels like an exorcism of painful memories. While the characters of the children are three-dimensional, those of the parents remain opaque and distant.

Visually Kaiken se kestää is eloquent, confidently building on motifs such as the sky and the sea.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM ELONET:

Ikitie / The Eternal Road


Ikitie, starring Sidse Babett Knudsen and Tommi Korpela.

Den eviga vägen
FI © 2017 MRP Matila Röhr Productions Oy / Taska Film OÜ / Anagram Produktion Ab / Film i Väst AB. P: Ilkka Matila. D: AJ Annila. SC: Antti Tuuri, AJ Annila, Aku Louhimies – based on the novel (2011) by Antti Tuuri. DP: Rauno Ronkainen. AD: Kalju Kivi. Cost: Eugen Tamberg. Makeup: Riikka Virtanen. M: Kalle Gustafsson Jerneholm. S: Fredrik Dalenfjäll.  ED: Tambet Tasuja.
    C: Tommi Korpela (Jussi Ketola), Sidse Babett Knudsen (Sara), Ville Virtanen (Hill), Jonna Järnefelt (Ella), Eedit Patrakka (Mary, 8 v),  Rosa Salomaa (Mary, 14 v), Hannu-Pekka Björkman (Kallonen), Emmi Parviainen (Laina), Helen Söderqvist (Martta Hill), Sampo Sarkola (Strang), Antti Virmavirta (Maki), Irina Björklund (Sofia), Jarkko Niemi (Karvinen).
    Loc: Haapsalu, Haljala, Jöhvi, Läsna, Narva, Rakvere, Siltamäe, Tamsalu (Estonia).
    Released by Nordisk Film on DCP with Finnish / Swedish subtitles by Minna Franssila / tbc.
    Premiere: 15 Sep 2017.
    Viewed at Tennispalatsi Scape, Helsinki, 15 Sep 2017

AJ Annila is a director with an original visionary power as proved by his previous films, both with an approach of myth and fantasy: Jade Warrior (2006, a Chinese co-production) and Sauna (2008, set in the violent 16th century). Annila's new film Ikitie is based on grim historical reality, but the visual power is undiminished, achieved with the master cinematographer Rauno Ronkainen.

Ikitie (The Eternal Road) by Antti Tuuri is a favourite Finnish novel of mine. It belongs to Tuuri's "The Family of My Mother" cycle with nine novels so far, covering centuries of history and harrowing experiences often involving exile and persecution. The cycle puts our current refugee debate in perspective.

A cycle within Tuuri's family cycle consists of three Jussi Hakala novels. In Taivaanraapijat / [The Skyscrapers, 2005] Jussi builds skyscrapers in New York in the 1910s. In Kylmien kyytimies / [The Driver of the Departed] (2007) the pacifist Jussi has to deal with the corpses of Finland's 1918 Civil War. And finally in Ikitie, set in the 1930s, Jussi has to endure both the White Terror of Finland and Stalin's Great Terror on the other side of the border.

There is a strong documentary impulse in Tuuri's work, and also the seemingly incredible story of Ikitie is based on fact. In his accounts of overwhelming ordeals Tuuri's approach is the same as in the classics of antiquity, say, in Xenophon's Anabasis. Let's also remember that Tuuri has translated Icelandic sagas. There is no need to dramatize, and the writer strives to achieve a sober, objective, and unflinching viewpoint. The result can be breathtaking. I don't know if Ikitie has been translated into English. If it hasn't, it should.

Tuuri's novels have been adapted into popular films. Pohjanmaa (1988) is still the best, the others being Talvisota / The Winter War (1989), Ameriikan raitti [The American Way, 1990], Rukajärven tie / Ambush (1999), and Lakeuden kutsu [The Call of the Plains, 2000].

Ikitie is a worthy entry to the cinematic corpus of Antti Tuuri stories. I don't remember a previous Finnish fictional film dramatizing Stalin's Great Terror from the inside. There are a great many of such stories as catalogued by Erkki Vettenniemi in his dissertation and other works, among them several worth filming.

A distinction of Tuuri's novel is that the account of Stalin's Terror is preceded by an account of the White Terror. The events start in 1931 when the pacifist Jussi Hakala becomes a victim of violent extreme right-wing terror (the Lapua Movement). He is deported from his home in Western Finland to the Eastern border, and can escape certain death only by fleeing to the other side.

"Ikitie" was the road across Finland used for the terrorist deportations of those who dared to think differently than the right-wing extremists. While the perpetrators were often dubious characters, they had the silent support of authority figures in the military and the police, and among doctors, lawyers, and teachers. Such figures kept the "eternal road" moving. This aspect is almost completely bypassed in the film adaptation, as is the fact that the Lapua Movement was outlawed soon after Jussi's deportation. Finland had been starting to slip in the direction of the Fascist / authoritarian developments in Eastern Europe, Germany, and Italy, but the liberal current proved stronger. Most Finns had a distaste for violent fanaticism.

This story could provide material for a masterpiece to be compared with Masaki Kobayashi's The Human Condition / Ningen no joken. But while the story is strong, the physical production convincing and the performances gripping, there is a curious lack of intensity at times. We witness a community of people enthusiastically building a new society and observe them being abruptly executed in an operation of genocidal terror. Somehow both the enthusiasm and the terror seem mild compared with the novel.

Almost miraculously Jussi Hakala manages to flee back home in 1938. Although the Lapua Movement has been banned, Hakala is still at first harassed by the Finnish security police. This aspect is also missing from the film adaptation.

Ikitie the film is a powerful and worthy entry in Finnish historical epic cinema, but I wish it were a bit more complex in the vein of such recent intelligent works like Raja 1918 / The Border 1918 and Kuulustelu / The Interrogation.

BEYOND THE JUMP BREAK: CREDITS FROM ELONET:

Thursday, September 14, 2017

The 30th Love & Anarchy, Helsinki International Film Festival Opening Gala


The 30th Love & Anarchy, Helsinki International Film Festival Opening Gala. Then and now: Mika Siltala, Eija Niskanen, Pekka Lanerva, Matti Paunio. Photo: Aleksi Kinnunen. Please click to enlarge the image.

Call Me by Your Name (HIFF Opening Gala)


Call Me by Your Name. A professsor of antiquity (Michael Stuhlbarg), his son Elio (Timothée Chalamet) and assistant Oliver (Armie Hammer) studying ancient sculptures rescued from the Lake Garda. Please click to enlarge the image.

2017
Theme: Gala Films
Director: Luca Guadagnino
    Country: Brazil, Italy, France, United States
    Language: English, Italian, French, German
    Duration: 131 min
    Subtitles: English
    Rating: K12
    Distribution: Sony Pictures Finland
    Print source: Sony Pictures Finland
    The Walt Disney Company Nordic
Collaboration: Istituto italiano di cultura (Helsinki), Società Dante Alighieri
Love & Anarchy, Helsinki International Film Festival (HIFF) opening gala
DCP viewed at Savoy Theatre, 14 Sep 2017


Pekka Lanerva (HIFF Catalogue): "Särmikkään A Bigger Splashin (2015) jälkeen Luca Guadagnino (myös Rakkautta italialaisittain, R&A 2010) on tehnyt parhaan elokuvansa. Call Me by Your Name on sekä moderni että perinnetietoinen universaali rakkaustarina, jossa näkyy Luchino Viscontin ja Bernardo Bertoluccin kaltaisten mestareiden vaikutus. Italialaisen Guadagninon vastaus Moonlightille, Carolille ja muille viime vuosien gay-teemaisille elokuvahelmille on suurenmoinen."

"Särmää myös Call Me by Your Namessa riittää, ulkopuolisuutta ja vieraantuneisuuttakin. Monipuolisen ohjaajan uutuus sijoittuu aikaan, jolloin homoseksuaalisuus oli vieläkin vaietumpaa ja vaikeampaa: ollaan 1980-luvun katolisessa Pohjois-Italiassa, maaseudun kesässä. Teini-ikäisen Elion (Timothée Chalamet) isän tutkimusassistentti, vanhempi amerikkalainen Oliver (Armie Hammer) astuu kuvaan, ja rakkaus herää – hitaasti, yllättäen, pienesti, ja sitten suuresti."

"Guadagnino kuljettaa André Acimanin romaaniin perustuvaa tarinaa rauhallisesti. Hän malttaa peitellä, viipyillä ja jättää kertomatta. Elion ja Oliverin tunteet ja motiivit eivät aina ole selkeitä, mikä tekee heidän toiminnastaan vain kiinnostavampaa ja todellisempaa. Etäiset kuvat hallitsevat, joten harvat lähikuvat saavat valtavan tehon."

"Visuaalisesti Call Me by Your Name on muutenkin äärimmäisen kaunis, näyttämättä liian viimeistellyltä. Kuvaaja Sayombhu Mukdeepromin (mm. Setä Boonmeen edelliset elämät, R&A 2010) ansiosta jokin selittämätön ja tuntematon on läsnä jokaisessa kuvassa. Elokuvan rytmiin puolestaan vaikuttaa käsikirjoittajana toiminut James Ivory, joka tunnetaan muun muassa klassikoiksi muodostuneiden 1980-luvun gay-elokuvien (mm. Maurice, 1987) ohjaajana."

"Call Me by Your Name on rakkauden lisäksi elokuva muistista ja muistoista. Siksi on ilo ja kunnia esittää se 30-vuotisjuhliaan viettävän R&A:n avajaisissa. Viimeistään kaunis loppujakso kohottaa Guadagninon ohjauksen rakkauselokuvien aateliin.
" Pekka Lanerva

Jordan Hoffman quoted in the HIFF Catalogue: "[…] [T]here’s a scene near the end of Luca Guadagnino’s adaptation of André Aciman’s novel Call Me by Your Name between Michael Stuhlbarg and Timothée Chalamet that is, I feel confident in saying, one of the best exchanges between father and son in the history of cinema. We’ll all be quoting from it for the rest of our lives."

"For many it will be a moment of wish fulfilment, and that may go doubly for queer people whose parents tragically reject them for their nature. The scene is touching and triumphant, but it wouldn’t work on an island. It comes after a build-up, an unhurried coming-of-age tale set in 1980s Italy reminiscent of the best of Eric Rohmer, Bernardo Bertolucci and André Téchiné, in which Elio (Chalamet) falls in love with Oliver (Armie Hammer) and needs to decide how he’ll direct the rest of his life."

"Call Me by Your Name is a masterful work because of the specificity of its details. This is not a love story that »just happens to be gay». The level of trust and strength these characters share brings a richness that is not necessarily known to a universal audience. But the craft on display from all involved is an example, yet again, of how movies can create empathy in an almost spiritual way. This is a major entry in the canon of queer cinema." Jordan Hoffman, The Guardian

AA: There was a wonderful atmosphere in the opening gala of the 30th Jubileum edition of Love & Anarchy the Helsinki International Film Festival. It was drizzling in the warm autumn evening as the long queue started to move briskly into the Savoy Theatre (which I learned to know in the 1960s as Cinerama Savoy – here I saw 2001 A Space Odyssey in 70 mm during its first run, and here I remember seeing Finnish Film Archive screenings in scope, including Leo McCarey's Satan Never Sleeps).

A harmonica band played the opening number. It was Juhana Nuorvala's composition "What's a Nice Chord Like You Doing in a Piece Like This" (1996), dedicated to Taylor Mead and composed originally for the festival. Credits to Veli Kujala, Niko Kumpuvaara, Harri Kuusijärvi, Matti Pulkki, and Janne Valkeajärvi.

The festival director Pekka Lanerva gave an emotional speech thanking everybody in the festival team over the decades. The core of founders, "the fantastic four", Pekka Lanerva, Eija Niskanen, Matti Paunio, and Mika Siltala, took the bow in front of the audience while a photograph of the same team 30 years ago was projected on the screen.

The opening gala film, Luca Guadagnino's Call Me by Your Name, based on a novel by André Aciman, is Italian, shot in gorgeous Cremona in Lombardy, and yet is multi-lingual. Languages include Italian, English, French, German, and even a bit of Hebrew.

There is a strong sense of continuity in history. The father (Michael Stuhlbarg) is a professor specializing in antiquity. Oliver (Armie Hammer) is his visiting American assistant. The passion for languages, reading, and understanding history belongs to the core fabric of the movie which is set in the summer of 1983.

A passion of music is equally central. The son Elio (Timothée Chalamet) is talented in music, and early on in the film he plays variations on a Bach theme on the piano – by Liszt, Busoni, and himself.

At the same time the film is deeply sensual, and it includes awakenings for Elio in the secrets of both heterosexual love – with Marzia (Esther Garrel) – and homosexual love, with Oliver. The latter experience is the more deeply shattering.

There is a new angle in the account of this awakening, at least for mainstream cinema. In 1983, the world in general is prejudiced against homosexuality, but Elio's father is uniquely understanding and supportive. I don't remember seeing a character or a dialogue like this in a film before.

Guadagnino's film deals with tradition and is itself a part of a tradition in cinema – Call Me by Your Name belongs to a continuity with Luchino Visconti (Gruppo di famiglia in un interno) and Bernardo Bertolucci (Stealing Beauty), as well as the work of the screenwriter James Ivory, including his E. M. Forster film adaptation Maurice. The archaeological scenes also remind us of Roberto Rossellini's Viaggio in Italia, which is also about Italy seen with eyes of foreigners.

Armie Hammer's character in this movie belongs also to a tradition – reminding us of Jean Marais in the films of Jean Cocteau and Helmut Berger in the work of Visconti. There is a strong sense of a surface narcissism in his performance. The Finnish term is "kuvankaunis" ("pretty as an image") with a double meaning.

Call Me by Your Name is a beautiful film that respects the intelligence of the audience.

Digital keeps getting better. A sense of nature is essential in this film in the same way as in Stealing Beauty. The digital projection did justice to the cinematography of Sayombhu Mukdeeprom whom we have learned to admire in the films of Apitchatpong Weerasethakul.

Sunday, September 10, 2017

AVEK 30: Short Fiction


Little Clumsy Acts of Tenderness. Kati Vainionpää as the daughter who happens to turn into a woman on the very weekend when she is taken care of by her eternally juvenile father (Hannu-Pekka Björkman).

In the presence of Juhana Manner and Juha Rosma, moderated by Saara Cantell.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 10 Sep 2017

M. A. Numminen Meets Schubert / Ständchen
(1997)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Claes Olsson, kuvaus Jyrki Arnikari
ääni Tero Malmberg
näyttelijät M. A.Numminen, Gustav Djupsjöbacka, tuotanto Kinoproduction Oy / Claes Olsson
35 mm
4 min.
    "Kun M. A. Numminen esitti ensi kertaa Franz Schubertin serenadin Jatkoaika-ohjelmassa vuonna 1968, se aiheutti skandaalin Suomen kulttuuripiireissä, ja esiintymistä seurannut Schubert-levytys joutui soittokieltoon. Vajaa 30 vuotta myöhemmin Nummisen musiikkiesityksiä filmatisoinut Claes Olsson ohjasi lyhytelokuvan M. A. Numminen Meets Schubert, kun itävaltalaisen säveltäjän syntymästä oli kulunut 200 vuotta."
    "Videossa Numminen lipuu avoauton kyydissä laulaen Ständchen D 957 -serenadia Gustav Djupsjöbackan säestyksellä. Varhaisromanttiset naishahmot saavat seurakseen jumppaajia ja käteensä viuhkan sijaan moderneja kodinhoitovälineitä. Teoksen surrealistisen ilotteleva vire sai tällä kertaa myönteistä vastakaikua aina Itävallassa asti sekä eritoten Saksassa, jossa Nummisen suosio on ollut vakaata jo pitkään. Herra itse muistelee ARTE-kanavan reaktiota:
    − Ehkä pari vuotta videon valmistumisen jälkeen olin ARTEn haastattelussa puhumassa jotakin Suomesta. Työryhmässä oli mukana ARTEn toimitusjohtaja Robert Eisenhauer. Hän kertoi minulle, että “Meets Schubert” oli niin suosittu tv-katsojien keskuudessa, että se piti esittää siinä vaiheessa pari kolme kertaa vuodessa uusintana." (Liina Härkönen)
    AA: M. A. Numminen became known in the 1960s as an underground artist who was both a Dadaist and a representative of a movement of his own called Neo-Rusticalism. This movie is a parody of both high culture and the garish excesses of the mainstream music video, a reckless rampage intending to offend and annoy everybody.

Punainen rantapallo / The Red Beach Ball
(1989)
ohjaus ja käsikirjoitus Juhana Manner, kuvaus Raimo Paananen, äänisuunnittelu Tero Malmberg leikkaus Juhana Manner
musiikki Mick Hanlan
näyttelijät Mikko Kilpeläinen, Aino Ahokas (Aino Venna), tuotanto Kinoproduction Oy / Claes Olsson
16 mm
14 min.
    "Pieni poika viettää kuumaa kesäpäivää Hietaniemen uimarannalla ja tarkkailee ympäristöä. Ympärillä häärää auringonottoa yrittävä pariskunta, piknikillä oleva perhe, lihaksiaan esittelevä bodari. Sitten on myös pieni punatukkainen tyttö (roolissa Aino Ahokas alias Aino Venna), jonka rantapallo karkaa aaltojen mukana ulapalle. Urheasti poika karkaa rantapallon perään, mutta pelas- tusoperaatio ei sujukaan niin yksinkertaisesti."
    "Juhana Mannerin lyhytelokuva on nostalginen tuokiokuva suomalaisesta kesäpäivästä. Se on lapsen silmin jäsenneltyä todellisuutta, täynnä lukuisia havaintoja ja tuhansia yksityiskohtia, kompurointia rakkauden ensiaskelissa."
    "Punainen rantapallo toimii myös kuin dokumentaarisena tallenteena 1980-luvun lopun hedonistisesta rantaelämästä, muistona hyvinvoinnin ajasta, ennen seuraavalla vuosikymmenellä alkanutta lamaa." (Henri Waltter Rehnström)
    AA: A short story gem about a little boy who tries to catch a runaway red beach ball belonging to a redheaded little girl (played by the little Aino Venna, today a popular music artist). But at sea the boy confronts an overwhelming element. The sense of danger and peril is palpable, as is the feeling of joy and entertainment on the hot summer beach. The cinematography by Raimo Paananen is expressive. There is a warm and juicy sense of life on the vintage 16 mm print.

Kaukana / Far Away
(1996)
ohjaus ja käsikirjoitus Juha Rosma, kuvaus Timo Heinänen, äänisuunnittelu Kirka Sainio, leikkaus Tuuli Kuittinen
lavastus Marjaana Rantama
näyttelijät Juha Varis, Tomi Salmela, Ari Kyösti-Seppo, Jukka Rasila, Petri Manninen, Panu Vauhkonen
tuotanto Marko Röhr Productions Oy / Pauliina Valpas
35 mm, black and white, English subtitles
11 min.
    "Eletään vuotta 1955. Suomen nyrkkeilymaajoukkue on ensimmäistä kertaa vierailulla Neuvostoliitossa. Edessä on suuri ottelu. Tilanne on jännittynyt. Selviääkö pieni Suomi-neito voittajana suurta Äiti-Venäjää vastaan."
    "Juha Rosman ohjaama ja käsikirjoittama Kaukana on humoristinen katsaus 1950-luvun Suomen henkiseen ilmapiiriin. Hävityn sodan varjot kummittelevat edelleen taustalla. Jälleen kerran lähinaapuri ollaan valmiita kohtaamaan väkivaltaisessa kamppailussa. Mutta tällä kertaa kaikki on tehtävä ystävyyden, yhteistyön ja avunannon nimissä."
    "Vastustajaa ei elokuvassa nähdä, ainoastaan otteluvuoroaan jännittyneinä odottelevat nyrkkeilijät. Heidän kasvoillaan korostuu se, mitä ihminen kaikkein eniten pelkää: tuntematonta. Jukka Rasila, Juha Varis, Panu Vauhkonen nähdään hermoherkkinä nyrkkeilijänuorukaisina. Timo Heinäsen sävykäs mustavalkokuvaus tavoittaa ajan hengen." (Henri Waltter Rehnström)
    AA: In 1955, Finnish boxers visit the Soviet Union for the first time, but the feeling of slaughter gets to be too much to two of them. They retire and join in a patriotic song, "Kotimaani ompi Suomi". Made on a budget, the black and white vision has a special edge.

Kala / Fish
(2002)
ohjaus Jonathan Davies
käsikirjoitus Jonathan Davies, Leo Viirret, kuvaus Jyri Hakala
animaatio Sami Mäkinen, Markku Hyttinen, äänisuunnittelu Patrick Boullenger
leikkaus Jonathan Davies, Juha Vanhanen, näyttelijät Hannu Kivioja, Eeva Mustonen, tuotanto Vanilla Production Oy / Juha Vanhanen
    On the soundtrack: "Fascination" (comp. Dante Pilade Marchetti, paroles par Maurice de Féraudy, 1904, valse lente instrumentale, 1905 paroles pour Paulette Darty, "reine des valses lentes") perf. Elis Regina 1976.
35 mm
12 min.
    "Brittiläisen Jonathan Daviesin veikeä lyhytelokuva on surrealismilla leikittelevä kertomus miehestä ja maljakkokalasta. Näkökulma on jälkimmäisen. Tämä tarkkailee niin miestä kuin ikkunalaudalta ulospäin avautuvaa näkymää Helsingin Kallioon, vastapäisen kerrostalon ikkunoihin, ja niiden takana eläviin ihmisiin."
    "Kalan silmin ihmisten maailma näyttää kovin kummalliselta. Ihmiset ovat kuin vankeina omissa kodeissaan, kalliolaisissa yksiöissä -- samalla tavoin kuin kala on ihmisten silmin vankina läpikuultavassa maljakossaan."
    "Hannu Kivioja esittää kalan omistaja. Hän syö, ryyppää ja aukoo suutaan kuin kala kuivalla maalla. Mies taantuu alkueläimen tasolle, riisuu kaiken inhimillisyytensä."
    "”Ihminen oli alkujansa kala”, sanotaan. Juuri siitä Daviesin lyhytelokuva yrittää kertoa."
    "Kala edusti Suomea Berliinin elokuvajuhlilla lyhytelokuvien kilpailusarjassa vuonna 2003." (Henri Waltter Rehnström)
    AA: A fantasy of a goldfish in a fishbowl and a man addicted to drink. A Finnish synonym to a drunkard is "kännikala" ("a drunken fish"). In this movie the fish is the protagonist, and much of the action we observe from its viewpoint. The fish once even saves the life of its besotted owner. This flight of fancy ends with the fish flying in the sky while its master is lying on the ground. An unusual and inspired vision.

Järvi / The Lake
(2006)
ohjaus Maarit Lalli, käsikirjoitus Laura Arpalahti, kuvaus Rauno Ronkainen, äänisuunnittelu Pasi Peni, leikkaus Harri Ylönen, musiikki Kepa Lahtinen
näyttelijät Elina Knihtilä, Pamela Tola, tuotanto Lasihelmi Filmi Oy / Jarmo Lampela
2K DCP (KAVI 2017) with English subtitles
8 min.
    "Kaksi nuorta naista soutaa kesäyössä. Tupakkaa polttelevaa Mailista ärsyttää siskon tunteellisuus, Hennaa puolestaan itkettää. Hän on hukannut järveen jotain korvaamatonta: miehen, jota hän rakastaa. Onneksi kesäyössä on odottamatonta taikaa. Yön aikana korvaamaton muuttuu korvattavaksi, kun vene täyttyy kohtaamisista ja ihastuksista. Kesäyön kalpeassa valossa, kevyesti lainehtivalla järvellä onni voi odottaa pinnan alla, jos vain uskaltaa heittäytyä tunteilleen.
Vuonna 2006 Kettupäivien kunniamaininnan saanut Järvi on hurmaavaan absurdi ja napakan komediallinen. Sopivasti vinksahtaneessa järvimaisemassa Pamela Tolan ja Elina Knihtilän esittämät naiset ovat herkullisesti kuin tunne ja järki ruumiillistuneina samassa veneessä, mutta karikatyyrimäisyydestään huolimatta hahmoissa ja näiden nokittelussa on lämpöä ja syvyyttä." (Miia Outinen)
    AA: A darkly comical summer night dream vision. There is magic in the lake from where the quarreling sisters (Elina Knihtilä, Pamela Tola) fish several eligible hunks shivering from the cold.

Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia / Little Clumsy Acts of Tenderness
(2015)
ohjaus Miia Tervo
käsikirjoitus Miia Tervo, Laura Immonen, kuvaus  Päivi Kettunen
äänisuunnittelu Janne Laine, leikkaus Antti Reikko, musiikki  Johannes Wist, lavastus Maria Ylätupa,
näyttelijät Kati Vainionpää, Hannu-Pekka Björkman, Miitta Sorvali, Pirjo Lonka, Stig
tuotanto Mjölk Movies Oy / Mikko Tenhunen, Yrjö Nieminen
2K DCP (Mjölk Movies) with English subtitles by Samuli Kauppila
8 min.
    "Autossa soi hevi ja haisee pieru, ohjelmassa on retki autopesulaan, jälleen kerran. Vaivaantuneisuus on käsin kosketeltavaa. Eroperheen isän yritykset viihdyttää teini-iän kynnyksellä keikkuvaa tytärtä tulevat sydämestä ja menevät täysin hutiin. Mutta kun tulee hetki, jolloin tytär kaipaa kipeästi tukea, isä on turvana. Uuden ja jännittävän asian kohtaaminen on kuitenkin lopulta turvallisinta yhdessä. Kati Vainionpään ja Hannu-Pekka Björkmanin tytär ja isä ovat kaikessa kiusaantuneisuudessaan sydäntälämmittävä parivaljakko, ja Miitta Sorvalin esittämän avuliaan naisen tarjoama häpeilemätön valistuksen hetki auttaa ylittämään vaivaantuneisuuden rajoja.
Miia Tervon lyhytelokuva on sykähdyttävän inhimillinen ja tarkkanäköinen tarina toisen ihmisen kohtaamisesta ja hellyydestä. Naurun ja liikutuksen täyttämä tarina näyttää kahden täysin erilaisen maailman välillä kulkevan lapsen kautta, miten monin tavoin rakkautta voi osoittaa pienin, arkipäiväisin elein." (Miia Outinen)
    AA: I have blogged about Little Clumsy Acts of Tenderness at Tampere Film Festival in 2016. At the first viewings I focused on the awkwardness of the weekend father with his endlessly embarrassed daughter. This time I noticed better the tenderness between the two against all odds. This happens to be the weekend when the daughter has her first period. The father cannot be blamed for not trying to do his best.

Anteckningar från den vita staden / Notes from the White City


Rabbe Enckell, Gunnar Björling and Torger Enckell outside the Opris in the Esplanade Park 1928. Photo: Svenska Litteratursällskapet.

AVEK 30: Documentary II programme in the presence of Kanerva Cederström and Georg Grotenfelt, moderated by Riikka Pelo.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 10 Sep 2017

Anteckningar från den vita staden / Merkintöjä valkeasta kaupungista (2011)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Georg Grotenfelt
kuvaus Aleksandr Burov
ääni Sergei Mohskov
musiikki Sanna Salmenkallio
tuotanto Nostalgia Film / Georg Grotenfelt
poems translated into Finnish by Tuomas Anhava and Jaakko Anhava
Finnish subtitles by Jaakko Anhava
Source: ProRes. Screened on 2K DCP (KAVI 2017)
53 min.

"Gunnar Björling (1887–1960) oli suomenruotsalainen runoilija, jota pidetään 1920-luvun modernistisen runouden uranuurtajana. Hän oli lajityyppinsä keskushahmoja muun muassa Edith Södergranin ohella, mutta joutui aikanaan marginalisoiduksi sekä kielellisiä konventioita ekspressionismin ja dadan hengessä rikkoneiden runojensa että seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Valikoitujen runojen ja aforismien ohella Björlingin ainoa kokonaan suomennettu runoteos, alun perin omakustanteena vuonna 1933 julkaistu Solgrönt, julkaistiin vasta vuonna 2015 nimellä Auringonvihreä."

"Dokumentissa Merkintöjä valkeasta kaupungista ohjaaja Georg Grotenfelt seuraa runoilijan jalanjälkiä Helsingissä aina tämän Kaivopuiston kellariasunnolle saakka. Arkkitehtinäkin toimiva Grotenfelt kuvaa rakennuksia, merta, väyliä ja mielenmaisemia limittämällä Björlingin nykypäivänäkin haastavat runot arkistomateriaaliin ja kirjailijan niukahkoon, jatkosodan pommituksissa kärsineeseen jäämistöön. Samalla ohjaaja pohtii muistin ja muistojen ajattomuutta ja tilallisia ulottuvuuksia.
" (Liina Härkönen)

AA: I have seen Georg Grotenfelt's Notes from the White City only on dvd before.
    It was a completely different experience on a cinema screen.
    The sky and the sea were the landscapes of the great modernist poet Gunnar Björling who lived all his life in the beautiful seaside district of Kaivopuisto, Helsinki.
    I believe it is safe to say that to all of us in the audience who knew the film from television or dvd this screening was a revelation.
    Even Björling's lapidary poems were flying higher, with more air under their wings in this screening.
    On the soundtrack we get to hear rare sound recordings of the poet reading them himself. The tapes have been accessed by Grotenfelt from Björling's good friend Jan Elfgren.
    Björling started as a Dadaist. In his work one can hear the irresistible calling of absolute poetry.

Kaksi enoa / Two Uncles



AVEK 30: Documentary II programme in the presence of Kanerva Cederström and Georg Grotenfelt, moderated by Riikka Pelo.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 10 Sep 2017

Kaksi enoa / Two Uncles
(1991)
ohjaus ja leikkaus Kanerva Cederström
käsikirjoitus Kanerva Cederström, Leena Krohn
kuvaus Jyrki Arnikari
äänisuunnittelu Hannu Koski
tuotanto Tiedotustoimisto Murtovaara & Tenhunen Oy, Netrum Oy
16 mm, in black and white with underwater passages in colour
in Finnish with some passages in Russian, no subtitles on this print
46 min.

"Kaunisäänisen Paavon äiti olisi toivonut poikansa lähtevän opiskelemaan musiikkia, mutta Paavo päätyi isänsä jalanjäljissä ammattisotilaaksi. Vuonna 1941 Kanerva Cederströmin Paavo-enon rannikkopataljoona joutui ankaraan keskitykseen. Sen seurauksena kaatui, katosi tai hukkui moni mies. Hukkuneiden joukossa oli myös Paavo. Paavon äidin oli vaikea hyväksyä poikansa todella kuolleen, ja hataria perusteita tälle uskomukselle olikin."

"Cederströmin sukuun jäi elämään huhupuheiden ja mahdollisten havaintojen ruokkima toivo. Vähitellen Paavo kasvoi sukulaistensa muistoissa kahdeksi eri henkilöksi ja muuttui todelliseksi muistoksi myös heille, jotka eivät Paavoa koskaan tavanneet."


"Cederströmin palkittu dokumentti kietoo katsojan menetyksen, toivon ja muistamisen vaikeisiin teemoihin runollisesti väreillen. Mysteeriin verhoutuva Paavo-eno on Cederstömin elokuvaesseen sydän, mutta elokuva kasvaa aihettaan suuremmaksi. Se sukeltaa kysymyksiin olemisesta ja olemassaolosta sekä sodan jättämästä jäljestä niihin, jotka eivät itse rintamalla taistelleet vaan kotona odottivat rakastaan kotiin.
" (Miia Outinen)

AA: Revisited a haunting documentary essay on the missing uncle Paavo of the director Kanerva Cederström and the co-screenwriter, the author Leena Krohn. Paavo went missing in action in the battles on the coast of Finland in 1941. After the war there emerged a phantom Paavo, a Soviet official.
    A mosaic of memory, loss, devastation, and identity. A mysterious jigsaw puzzle, a journey into the fog of remembrance.
    Kanerva Cederström is a master of the montage film and the essay film, and this movie is one of her best.
    The vintage 16 mm print conveys well the refined special imagery with images emerging from a grey zone and a foggy atmosphere.

AVEK 30: Video and Media Art


Marikki Hakola: Stilleben – Milena’s Journey (1989). Composer: Kaija Saariaho. Featuring Minna Tarkka.

In the presence of Marikki Hakola, Elena Näsänen, Heidi Tikka, and Maria Ruotsala, moderated by Minna Tarkka.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 10 Sep 2017

Esineiden luonto / The Nature of Things
(1987)
ohjaus Eija-Liisa Ahtila, Maria Ruotsala
Shot on VHS. 2K DCP (KAVI 2017)
10 min.
    "Eija-Liisa Ahtila on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kokeellisen elokuvan tekijä. Ura seitsemännen taiteen parissa alkoi videoteoksella Esineiden luonto, jonka Ahtila toteutti yhdessä kuvataiteilija Maria Ruotsalan kanssa. Ruotsala on sittemmin vakuuttanut omaäänisten näytelmäelokuvien tekijänä."
    "Kaksi nuorta naista istuvat kahvilan pöydässä. Naiset keskustelevat esineistä, niiden luonteesta ja merkityksestä omassa elämässään, elämässä ylipäätään. He kilpailevat siitä, kumpi keksii enemmän tuotemerkkien nimiä."
    "Taustalla soi hiljalleen Strangers in the Night. Juuri sellaisia ihmiset ovat, muukalaisia esinemeren keskellä. Ihmiset tuntevat esineiden edustavat tuotemerkit paremmin kuin toisensa tai itsensä. Elämä on tehty mahdottomaksi ilman esineitä, ja esineet tehty mahdollisimman haluttaviksi. Esineet eivät ole enää vapaita, niihin on lyöty vankka kulutusyhteiskunnan leima." (Henri Waltter Rehnström)
    AA: A series of simple observations and dialogues on consumer objects and popular brands expands into a discourse on the world as a battleground of symbolic meanings of products. These exchanges simultaneously turn into a parody, a satire, on such discourses. The dialogue on objects offering imaginary solutions to real problems is a part of the contemporary media criticism of its period, with reverberations to Warhol and Godard and the entire Duchamp heritage. Here we are at the source of the careers of two remarkable modern artists, Eija-Liisa Ahtila, and Maria Ruotsala. This apprenticeship work has been acquired by the Centre Pompidou.

Stilleben – Milena’s Journey
(1989)
ohjaus ja käsikirjoitus Marikki Hakola, kuvaus Raimo Uunila
leikkaus Raimo Uunila, Marikki Hakola
musiikki Kaija Saariaho: "Stilleben"
tuotanto Kaligari Oy / Marikki Hakola
C: Minna Tarkka
Shot on Betacam SP. Digitally remastered in 2011. 2K DCP (KAVI 2017)
5 min.
    "Suomalaisen mediataiteen 1980-luvun läpimurtovaiheen pioneeri Marikki Hakolan teosten keskeisiin teemoihin kuuluu ihmisten välinen etäisyys ja sen taittaminen – tai vahvistaminen – viestiliikenteitse."
    "Tšekkitoimittaja ja kääntäjä Milena Jesenská päätyi kirjailija Franz Kafkan kanssa intensiiviseen ja intiimiin suhteeseen, joka toteutui enimmäkseen kaksikon kirjeenvaihdon muodossa. Kirjeitä Milenalle -kokoelmaan on kuitenkin säästynyt vain Kafkan viestejä, Milena ei pääse suoraan ääneen. Marikki Hakolakaan ei sanallista Milenan mieltä, vaikka olemmekin tiiviisti naisen matkassa. Ääniraitaa hallitsee Kaija Saariahon radiofoninen sävelteos Stilleben."
    "Suoraviivaista epookkia kaihtava teos on musiikin ja kuvan tutkielma tilassa olemisesta ja ajatuksen tempoilevasta liikkeestä. Wienin tai Prahan sijaan päädymme öiseen Helsinkiin. Milena kirjoittaa herra Franz K:lle tiuhaan, mutta taittaa matkaa yksin. Mutta eikö hän silloinkin salakuljeta mukanaan ajatustensa kohdetta?" (Tytti Rantanen)
    AA: Another collaboration of two great modern artists. Marikki Hakola is a pioneer of media art, and Kaija Saariaho, a high profile contemporary composer whose opera L'Amour de loin was produced by the Met a year ago. Stilleben was one of Saariaho's breakthrough works. This musical and visual composition was inspired by another distant love affair, that of Franz Kafka and Milena Jesenská. The film is an elaborate and elaborate visual poem of a city at night, of a long distance love affair full of movement.
    The presence of the music is as important as in the collaborations of Sergei Eisenstein and Sergei Prokofiev. Hakola and Saariaho created back to back the films Stilleben, Gyrus, and Telephone.

On the Threshold of Liberty
(1990)
ohjaus ja käsikirjoitus Heidi Tikka
C: Kendra Bochner.
Original in English.
Shot on 16 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
11 min.
    "Heidi Tikan henkilökohtainen videotaide-essee alkaa hiljaisella kohtauksella, jossa sipulia kuoritaan, kunnes jäljellä ei ole mitään. Tämä on kuitenkin vasta verryttelyä ennen kielifilosofista matkaa syvemmälle hajoamiseen. Miten hajonnut kieli vastaa?"
    "Tikan teos käsittelee paitsi kielellisen hallinnan menettämistä vieraassa kulttuurissa, myös välineen ja esityksen vieraannuttavaa voimaa. Toistettu kuva alkaa syödä itse itseään jokaisella toistokerralla. Tämä on videotaiteen memento mori, jota ovat kotimaisista tekijöistä sittem- min käsitelleet muun muassa myös Juha van Ingen ja Mika Taanila. Tikka tutkii eritoten, miltä tuntuu kokea kuvien ja kielen hajoaminen. Ennen kuin altistumme kohisevaksi kuluneelle kuvalle, vietämme hyvän tovin meitä järkähtämättömästi mutta lempeästi katsovan naisen seurassa."
    "Heidi Tikka lisää videotaiteelliseen eron olemuksen esittämiseen hypnoottisen toisteisen, pehmeän voice-overin, joka tuo vähäeleisessä kulmikkuudessaan mieleen Gertrude Steinin tai Samuel Beckettin tekstit. Ote hajoamisen hetkestä on tuomittu lipsumaan, se erkanee omaan erkanemiseensa." (Tytti Rantanen)
    AA: This visual poem starts with a silent sequence on the peeling of an onion until nothing remains. The next sequence is about the image of the eye; the wordplay "the image of the I" is relevant. The third sequence is on the degeneration of the image by copying. An impressive meditation on perception.

Tänään / Today
(1996)
ohjaus ja käsikirjoitus Eija-Liisa Ahtila, kuvaus Arto Kaivanto
äänisuunnittelu Kauko Lindfors, leikkaus Jorma Höri
lavastus Tiina Paavilainen
näyttelijät Tommi Korpela, Eliisa Korpijärvi, tuotanto Kristallisilmä Oy / Ilppo Pohjola
35 mm with English subtitles
10 min.
    "Eija-Liisa Ahtila rajaa ylisukupolvisen tulehtuneisuuden tiiviiksi, mutta monikerroksiseksi lyhytelokuvaksi teoksessaan Tänään. Erikoisessa lähtöasetelmassa keski-ikäinen mies on ajanut metsätiellä puiden varjoihin asettuneen isänsä yli, ja miehen murhetta tarkkailee hänen sarkastinen teini-ikäinen tyttärensä."
    "Dramaattinen kuolemantapaus ja siitä seuraava syyllisyys ovat kuitenkin vain kehys isältä pojalle ja pojalta tyttärelle kulkeutuvalle pettymyksien ja halveksunnan ketjulle."
    "”Isoisä oli vetäytynyt työelämästä, isä oli vetäytynyt elämästä”, kuittaa Vera. Isä taas muistaa, miten hänen isänsä teki kaikkensa välttääkseen kosketusta."
    "Katkeruus ei kuitenkaan voi kannatella loputtomiin, seuraavien sukupolvien olisi päästävä yli edellisten epäonnistumisista ja murheista. Tytär heittelee uhmakkaasti palloa seinään, mutta toisessa osiossa kohtaamme hänet vanhana naisena, joka kuitenkin oli jäänyt vuosikymmeniksi varastoimaan pimeää ”ylös hartioihinsa”. Mutta kuten Ahtilan taiteessa aina, tämäkin voi olla vain yksi vaihtoehto monista. Palloa heittelevällä tytöllä on vielä mahdollisuus purkaa itsestään se viha, jonka isä on vain nielaissut, olla jäämättä varjoihin odottamaan kuolemaa." (Tytti Rantanen)
    AA: A stark and intensive family story. First movement: the daughter is puzzled by the nervous breakdown of her father. "I conserved fear in my body and made it an incarnation of myself". Second movement: at night, a man lies down on a forest road in the shadow of a tree. Third movement: the family is driving on that road at night, the father is at the wheel, and they drive over the man, invisible in the tree's shadow. Elementary emotions, yet the dialogue is literate and intelligent.
    In my listing of the best films of 1997 I rated Today as the best Finnish film. There is no reason to change my opinion.

Zoo
(2006)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Salla Tykkä, kuvaus Samuli Saastamoinen, äänisuunnittelu Janne Jankeri
musiikki Max Savikangas
tuotanto Five Years Production Oy / Misha Jaari
Shot on 35 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
12 min.
    "Katsominen, kuvaaminen, valta ja hallinta ovat Salla Tykän videotaiteen ydintä. Teoksessa Zoo nämä elementit kiepsahtavat pyörteeksi, joka johdattaa salaperäisen naisen syviin vesiin kesken eläintarharetken."
    "Zoo on olemukseltaan leimallisen elokuvamainen teos, sen silmäniskut Alfred Hitchcockin elokuville ovat ilmeiset Terhi Suorlahden näyttelemän päähenkilön huoliteltua kimnovakmaisuutta ja Max Savikankaan bernardherrmannilaista musiikkia myöten. Ilmeisyys kääntyy kuitenkin ilmeikkyydeksi ja yllättävyydeksi, sillä sanaton kerronta kantaa tehokkaasti pinnanalaiset jännitteensä. Raisu vesiurheilu rytmittää eläintarhakuvien hienovaraista uhkaavuutta."
    "Tykän kurinalaiset teokset ovat sekä kriittisiä että itsekriittisiä mietintöjä esittämisen ehdoista, välineistä ja tilankäytöstä. Nainen kuvaa eläimiä häkeissään, mutta joutuu itse eläinten – ja katsojan – katseen kohteeksi. Kontrolli näyttäytyy vain vaivoin tukahdutettuna väkivaltana ja (itse)tuhona. Hallinnan harha ei riitä erottamaan meitä tarhaamistamme toislajisista." (Tytti Rantanen)
    AA: I wrote about the work of Salla Tykkä 11 years ago in an essay titled "Lucid Dreams": "Zoo is Salla Tykkä's technically most accomplished film to date. The cinematography of Samuli Saastamoinen is assured, the film is visually based on Hitchcock, and there is also an aspect of Antonioni, his lonely park of Blow-Up with the sound of the wind in the leaves in the trees. There is a strong sense of the uncanny as the elegant woman photographer walks in the zoo surrounded only by the gazes of the caged fauna such as steinbocks, tamarins, birds, waterfowl, a great horned owl, European bisons, and a tiger. She takes photographs, but the animals are not out to attack. In reverse shots we see her dream images of a desperate underwater rugby match. Again she is the Final Woman." I experienced this lucid dream vortex today for the first time on a cinema screen, having studied it at the time on dvd only.

Wasteland / Waste Land [spelling on the print]
(2009)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Elena Näsänen, kuvaus Evan Papageorgiou
äänisuunnittelu ja musiikki Kearon De Clouet, tuotanto Elena Näsänen
Loc: Bungendore (Australia)
Shot on 16 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
15 min.
    "Kuvataiteilija Elena Näsänen yhdistää “feministisiksi road movieiksi” kutsumissaan töissä perinteisen elokuvakerronnan ja kokeellisen videotaiteen elementtejä. 16 mm:n filmille kuvatussa Wastelandissa kohtaavat maskuliinisen viriiliyden linnakkeeksi mielletyn western-genren kuvasto, ekoaktivismiteema sekä videotaiteen avoin kerronta, jossa toiminnan motiivit jäävät katsojan tulkinnan varaan. Viisi naista kohtaavat väreilevän kuumalla tasangolla ja aloittavat yhteisen taivalluksen. Määränpää on sanomatta selvä. Ovatko naiset tarinan hyviksiä vai lainsuojattomia? Ja kenen lakien mukaan? Painostavan helteisellä tasangolla tuntuu kaikuvan muinaisten sielujen vaikerrusta. Mihin naiset suuntaavat ja ketä he pakenevat? Yön tultua naiset saapuvat kohteeseensa. Narratiivista jännitettä huokuva äänimaisema tekee dialogin tarpeettomaksi." (Liina Härkönen)
    AA: A female Western, a dream of the director Elena Näsänen made true on the majestic steppes and forests in Bungendore, Australia. A haunting trek in the sublime landscape, the five women seemingly threatened by the sounds of searching airplanes and helicopters. I am reminded of an aphorism in Jim Jarmusch's Paterson: "an empty page is full of possibilities". Of an empty space the same can be said. The title of the film also evokes T. S. Eliot.

Saturday, September 09, 2017

AVEK 30: Documentary I


Tino Räsänen, the lead singer of the punk band Unicef, is to the right.

In the presence of Susanna Helke and Anne Lakanen, moderated by Jouko Aaltonen.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 9 Sep 2017

Valkoinen taivas / Белое небо / The White Sky
(1998)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Susanna Helke ja Virpi Suutari, kuvaus Tuomo Virtanen (16 mm)
äänisuunnittelu Olli Huhtanen, musiikki Sanna Salmenkallio
tuotanto Kinotar Oy / Lasse Saarinen
Loc: Monchegorsk (Murmansk Oblast, Kola Peninsula)
по-русски, Finnish subtitles by Jussi Väntänen
35 mm
54 min.
    "Susanna Helke ja Virpi Suutari nousivat koko kansan tietoisuuteen nuorten kainuulaisten miesten paikallaan junnaavaa elämää taltioineella Joutilaat-dokumentillaan. Sitä ennen yhteistyönä syntyi tämä harvemmin nähty dokumenttiessee, joka kuvaa elämää Kuolan niemimaalla nikkelikombinaatin varjossa."
    "Henkilöiden puheissa ja viipyilevästi liukuvissa kuvissa luonto kuolee ja ihmiset saavat oireita. Mieleen tulevat Andrei Tarkovskin Stalkerin maisemat. Silti elokuva ei suoraan kritisoi raskaan teollisuuden toimia, vaan fokukseen nousevat elämäänsä elävät ihmiset. Neuvostohenkisessä betonilähiössä yksi perhe yrittää olla onnellinen."
    "Molemmat dokumenttiohjaajat ovat jatkaneet elokuvien tekemistä tunteella ja taidolla. Suutari on saanut aidon kosketuksen ihmisiin esimerkiksi metsästyksen lumoa kuvaavassa Eleganssissa (2015), Jussi-palkitussa puutarha- dokumentissa Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Joutilaiden henkisessä sisarteoksessa Hiltonissa! (2014). Helke taas on viimeksi tehnyt hienon nuorten amerikkalaisten homojen syrjäytymiskuvauksen American Vagabond (2013). Vuonna 2017 on kiinnostavaa katsoa kuinka hallittua kaksikon ilmaisu oli jo parikymmentä vuotta sitten ensimmäisessä pitkässä dokumentissaan." (Onnimanni Liukkonen)
    AA: I last saw The White Sky 19 years ago, and seen again now this early work of Susanna Helke and Virpi Suutari felt stronger than before. It approaches its devastating theme, the ecocatastrophe, in a soft, quiet way, via an intimate portrait of a loving family, the Malyukovs. Nature is dying due to the nickel plant, and people are in danger, as well. There is a side theme of Tchernobyl as the mother was not far from it when she was expecting her daughter.
    Monchegorsk is near the border of Finland, in Russian Lapland, its name based on the Sami word "montshe" which means "beautiful".
    A topical Finnish association would be our Talvivaara Mining Company with its dangers to the magnificent nature of Sotkamo.
    A fine vintage photochemical print, well blown up from 16 mm to 35 mm.

Tino
(1994)
ohjaus ja kuvaus Tahvo Hirvonen
käsikirjoitus Tahvo Hirvonen ja Anne Lakanen, leikkaus Anne Lakanen
ääni Niko Paakkunainen
tuotanto Pettufilmi Oy / Tahvo Hirvonen
35 mm
30 min.
    "Vuonna 1995 Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla kotimaisen sarjan pääpalkinnon voittanut Tahvo Hirvosen dokumentti on autenttista katsottavaa. Sen päähenkilö on suomalaisessa punk-skenessä marinoitunut kolmekymppinen kapinallinen Tino. Mies, joka näyttää vihansa ja raivonsa, mutta myös rakkautensa ja pasifisminsa peittelemättömästi. On hieno oivallus Hirvoselta, ettei hän lähde hiomaan arvaamattoman karpaasin kulmia."
    "Norjassa mellakoidaan pää veressä ja haastattelussakin hermot menee. Huulen sisäpuolelle on tatuoitu Fuck off. Tunteen palo on niin kova, että ajatukset pitää huutaa jäsentymättömästi. Argumentointi kulkee jossain liimapäisen punkfilosofian ja perustellun kapinan välimaastossa. Tino haluaisi rakkaansa kanssa pohjoiseen pois yhteiskunnan kahleista. Päätyönään kuvaajana toimiva Hirvonen vangitsee hienosti rauhallisen Tinon oman klaaninsa kanssa. Pieni siili herättää vain helliä tunteita."
    "Tino kuoli tapaturmaisesti vain vuosi elokuvan kuvaamisen jälkeen. Hirvosen puolituntinen taltioi tärkeän kappaleen suomalaista punkkulttuuria. Tinon Unicef-bändi julkaisi vain yhden Käkimassaa-singlen. Se on nykyisin arvokas keräilyharvinaisuus." (Onnimanni Liukkonen)
    AA:  A furiously powerful documentary portrait of Tino Räsänen, the anarchist, the punk performer, the fire-eater, the stable groom and the stevedore. A wild and crazy guy, bursting with atavistic fury, this is no show act, but a case of a desperate life force. It must have been incredibly difficult for Tahvo Hirvonen to "tame" Tino to appear in this film. Hirvonen engaged the actor Kari Väänänen to portray an interviewer. In arm wrestling they are equal, and in strength of the spirit likewise. An eruption of demonic force is documented. In the performance footage of the punk rock band Unicef Tino as the lead singer appears in the guise of a giant insect monster. A documentary on the animal instinct. Essential is also the love story between Tino and his girlfriend Ratanaula, the actor student turned into a folk healer following wisdoms of ancient medicine.
    Leo Tolstoy would have been interested in this movie.
    A fine vintage print.

Eino ja mä / Eino and I
(1998)
ohjaus käsikirjoitus ja kuvaus Pekka Uotila, leikkaus H. T. Partanen
ääni Janne Nurmimaa, K. J. Koski, tuotanto Alppiharjun Elokuva Oy
In English with Finnish subtitles
35 mm
26 min.
    "Olemme 2000-luvulla saaneet todistaa dokumentaarisen kerronnan omakohtaistumisen trendiä niin valkokankaalla kuin televisiossakin. Eräs 1990-luvun lopun muotovalioista tällä saralla on kuvaajanakin tunnetun Pekka Uotilan Eino ja mä, jossa ohjaaja pohtii sukunsa miesten kohtaloita neljän sukupolven ajalta."
    "Kuuma ja meluisa Bolivian yö. Miehen perhe odottaa koto-Suomessa. Ikävä purskauttaa mielen syvyyksistä muistoja omasta isästä, joka oli paljon työmatkoilla, kunnes lähti lopulta viimeiselle matkalleen. Isästä äidinisään kantavia muistoja kuvitetaan kaitafilmein ja Eino-pojan varttumista peilataan omaan kasvutarinaan. Pelko siitä, että on perinyt kuvausinnon lisäksi jotain pahaenteisempääkin, kouraisee syvältä."
    "Eino ja mä oli vuonna 1998 Tampereen elokuvajuhlien suuria voittajia; se pokkasi sekä kotimaisen sarjan alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon että Risto Jarva -palkinnon. Tuomaristo luonnehti elokuvaa seuraavasti: “Lapsuuden valoista ja varjoista nousee pelkojen ja unelmien kuvasto. Elokuva on löytänyt kielen, jossa tunteet tunnistuvat ja yksityinen muuttuu yleiseksi.”" (Liina Härkönen)
    AA: A pioneering Finnish work of the first person documentary, the subjective documentary, a 39 year old man trying to make sense of his father who died long ago, his commentary heard as a whisper in English as the director is travelling in Bolivia. This personal essay grows into a meditation on fatherhood over several generations.

AVEK 30: Animation


Kamarihaikara based on a sketch by Franz Kafka.

In the presence of Milla Moilanen and Kaisa Penttilä, moderated by Heikki Jokinen.
AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 9 Sep 2017

Kamarihaikara / The Chamber Stork
(1993)
ohjaus ja käsikirjoitus Katariina Lillqvist, kuvaus Vladimir Malik
Animaatio Jan Klos, Jiri Látal, äänisuunnittelu Jukka Kaitala, leikkaus Katariina Lillqvist, musiikki The Klezmorim, lavastus Minna Soukka
tuotanto Osuuskunta Camera Cagliostro, YLE TV2, Kratky Film
based on Franz Kafka's sketch "Als ich abends nach Hause kam" / "Der Storch im Zimmer" (titelloses Fragment, Oktavheft C / das sechste Oktavheft) (March 1917)
35 mm
9 min.
    "Mestarillisen nukkeanimaattori Katariina Lillqvistin Kafka-trilogian toinen osa kertoo hissikuilun konehuoneessa elelevästä vanhojen kirjojen kauppiaasta, joka eräänä päivänä löytää pöydältään valtavan, hehkuvan ja värisevän haikaranmunan. Kirjakauppias ottaa munasta kuoriutuvan poikasen siipiensä suojaan, vaikka se vaatiikin uhrauksia. Vähitellen huoneen kirjapinot vaihtuvat kalanruotoihin. Tilannetta seuraavat suopea kalakauppias sekä uteliaina naapureina valtava silmämuna, nenä ja korva."
    "Lillqvistin persoonallisen animaatiotyylin ja kafkamaisen absurdiuden yhdistelmä kietoo katsojan synkkään unenomaisuuteen. Lillqvistin kolkossa maailmassa on kuitenkin tilaa syville tunteille. Muun muassa Annecyn animaatiofestivaalilla nähty lyhytelokuva on kaunis ja karu kertomus uhrauksista unelman eteen. Nerokas animaatio palkittiin muun muassa Krakovassa, Montrealissa, Nordisk Panoramassa (1994) ja Chicagossa (1995)." (Miia Outinen)
    AA:  Puppet animation. A wonderful sample of the Kafka trilogy by the Finnish puppet animation master Katariina Lillqvist. Jiří Trnka and Jan Švankmajer are the generally acknowledged influences of her, besides which I sense an affinity with the animations of Tim Burton. And in this film also with Charley Bowers (Egged On, etc.). From an uncannily big egg the bookseller observes a strange mechanical stork being hatched. The stork has an endless appetite, and all his possessions the bookseller must change to fish fodder for the odd bird which finally takes him to the sky. All this is being watched by disjecta membra: an eye, an ear, and a nose. A surrealist masterpiece, one of the great Kafka film adaptations.

Rieku ja Raiku pimustavat baarilla / [Rieku and Raiku Pick Up Girls in the Bar]
(1995)
ohjaus Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen, käsikirjoitus Jari Lehikoinen
kuvaus ja leikkaus Petri Rossi, animaatio Hannu Lajunen, äänisuunnittelu Juha Antti-Poika, musiikki Lauri Hannu
2K DCP (KAVI 2017)
Rumle och Dumle are the names of the characters in Swedish. They are called Hip and Hale in English.
1,5 min.
    "Jari Lehikoisen kirjoittamat ja Tomi Riionheimon piirtämät Rieku ja Raiku sarjakuvat kertovat kahdesta kukkopojasta, jotka usein ajautuvat mieron tielle. Riekut ja Raikut parodioivat loppusointuloruilua myöten Mika Waltarin kirjoittamia ja Asmo Alhon piirtämiä opettavaisia Kieku ja Kaiku -sarjakuvia."
    "Sarjakuvien ohella 1990-luvun lopulla tehtiin myös 15 Rieku ja Raiku -animaatioita. Niistä kolme esitetään tässä sarjassa. Ensimmäisessä mustavalkoisessa pätkässä kaksikko epäonnistuu naistenkaadossa baarissa ja toinen kertoo monille tutun tarinan ensikännistä. Kolmannessa, Orpopoikien jouluaatossa tavoitetaan pintaa syvempiä tasoja, kun Ismo Alanko laulaa suomalaisen miehen melankoliasta ja yksinäisyydestä."
    "Riekun ja Raikun idea on yksinkertaisuudessaan nerokas. Selkeä kaksiulotteinen grafiikka toimii mainiosti myös pariminuuttisissa animaatioissa. Kyse ei ole mistään yhden vitsin kierrätyksestä, vaan esimerkiksi Ensikänni-leffan maitolavaidylli on linkki menneeseen. Tutun miehen mallin oppivat kukkopojatkin. ”Isän virheet toistuu pojassa. Kukko sammuneena makaa ojassa.”" (Onnimanni Liukkonen)
    AA: Line drawing. The cartoon figures Rieku and Raiku are young rascal roosters, in parody of educational Kieku and Kaiku comic strips from the 1930s, the commentary given in rhyme like in the originals which were written by the author Mika Waltari. In this sketch the roosters fail to pick up girls at the bar.

Lihaa / [Meat]
(1990)
ohjaus, käsikirjoitus ja kuvaus Heini Kauppinen, animaatio Jeff Goldner, Heini Kauppinen
ääni Dave Hunt
musiikki Steve Beresford
tuotanto Heini Kauppinen / TAIK
35 mm, English subtitles
6 min.
    "Heini Kauppisen animaatio potkii munille. Konkreettisesti. Kuusiminuuttisen aikana naisfiguuri saa kuulla kunniansa falliselta hahmolta. Sukupuolten välisen sodan hahmot pelkistyvät sukupuolielimiksi. Myös äitiys saa kyytiä, kun vauva iskee hampaansa armottomasti äitinsä rintoihin. Lopussa naishah mo kokee jumalallisen kosketuksen ja pikkupippeli joutuu vetämään kypärän päähänsä."
    "Sovinismi oli pinnalla Lihaa-animaation valmistumisen aikaan vuonna 1990. Silloin Tupolevin veljeksiksi tituleeratut työmarkkinajohtajat lähettivät tasa-arvoasiain neuvottelukunnan erikoistutkija Marianne Laxénille niin sanotun kikkelikortin. Nykyaika ei ole yhtään vapaampi vihapuheesta tai kiusanteosta. Kauppisen animaatio on vastaveto sovinismille, eikä naishahmon voimaannuttavassa vastaiskussa pyydellä anteeksi." (Onnimanni Liukkonen)
    AA: Line drawing. The battle of the sexes as a macabre hyperbole in which the partners are reduced to meat.

Eläköön markkinatalous / The Last Supper
(2001)
ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja animaatio Christian Lindblad, äänisuunnittelu Risto Iissalo
musiikki  B. B. Lindström, näyttelijä Ville Virtanen, tuotanto LR Film Productions Oy
35 mm
14 min.
    "Kete on vihainen ja pettynyt yhteiskuntaan, kansanedustajiin ja koko systeemiin. Pieni yksiö täyttyy kirosanojen värittämästä avautumisesta. Rosoisen realistinen animaatio ryömii iholle, kun työtön Kete alkaa avautua katsojalle. Tuli potkut, ja kaikkien kurssien ja jonottamisten jälkeenkään Kete ei kelpaa mihinkään. Taustalla radiossa rauhallinen uutistenlukija kertoo YT-neuvotteluista ja odotettua huonommista tuloksista. Pienessä huoneessa vastakkain asettuvat säästötoimenpiteiden vuoksi elämässään syrjään työnnetty ihminen ja markkinatalous."
    "Christian Lindbladin Eläköön markkinatalous! palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla parhaana alle 30-minuuttisen elokuvana vuonna 2002. Lindbladin animaatio naurattaa ja surettaa osuvilla havainnoillaan. Lyhytelokuva on helposti lähestyttävä yhdistelmä tärkeää yhteiskunnallista kannanottoa, taidokasta animaatiota ja riemastuttavaa monologia. Elokuva toimii myös aina yhtä tärkeänä muistutuksena siitä, että tulostavoitteiden, tilastojen ja lukujen taakse kätkeytyy aitoja ihmiskohtaloita." (Miia Outinen)
    AA: Wax animation. A long monologue read by the actor Ville Virtanen carries a tragicomic account of the marginalized Kete, who has been laid off, and now even fails to commit suicide.

Dual
(1999)
ohjaus, käsikirjoitus ja animaatio Milla Moilanen, kuvaus Pentti Keskimäki
leikkaus Raimo Uunila, ääni Epa Tamminen, näyttelijä Markku Peltola
tuotanto GnuFilms Oy / Anna Heiskanen, Kimmo Helistö, Tero Jartti
35 mm
3 min.
    "Milla Moilanen on työskennellyt elävien kuvien parissa vuodesta 1987 lähtien. Hän on toiminut taiteilijana, graafikkona ja valokuvaajana. Moilanen on myös tehnyt useampia kokeilevia lyhytelokuvia. Vuonna 1999 valmistunut Dual on määritelty animaatioksi, mutta oikeastaan kokeileva työ hakee merkityksiään paljon laajemmasta kentästä kuten Moilasen muuutkin työt.
Tarina kertoo Markku Peltolan näyttelemästä miehestä, joka joutuu kamppailuun oman varjonsa kanssa. Mustavalkoisen elokuvan tyyli tuo mieleen saksalaisen ekspressionismin vääristyneet mittakaavat sekä valon ja varjon dramatiikan. Samanlaista kokeilevaa animaatiotekniikka on käytetty paljon myös musiikkivideoissa. Kun Dualia katsoo vuonna 2017, olisi houkuttelevaa nähdä yhteys jopa David Lynchin uuden Twin Peaksin villeimpiin jaksoihin."
    "Elokuvan musiikkiraidalla svengaa Larry and The Lefthanded." (Onnimanni Liukkonen)
    AA: Experimental animation of the photographed image. An original approach to the classic horror motif of the double (Poe, Hoffmann, Dostoevsky, The Student of Prague), incarnated by Markku Peltola (The Man Without a Past). Being haunted by one's own shadow. The print looks good.

Lentoposti / Air Mail
(2002)
ohjaus käsikirjoitus leikkaus Kaisa Penttilä, animaatio Kaisa Penttilä, Pekka Korhonen, kuvaus Ville Penttilä
äänisuunnittelu ja musiikki Sakari Salli, näyttelijät Aarre Karén, Kaisa El Ramly, tuotanto Edith FIlm Oy / Liisa Penttilä
35 mm
14 min.
    AA: "Kuvataiteilija Kaisa Penttilä kuuluu nykyhetken keskeisiin kotimaisiin animaationtekijöihin. Lentoposti on hänen tunnetuimpia töitään. Se on palkittu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, muun muassa Tampereen elokuvajuhlilla ja Viareggion EuropaCinema-festivaalilla Italiassa."
    "Stop motion -tekniikalla toteutettu Lentoposti kertoo vanhasta miehestä, joka on haaksirikkoutunut viskilastin kanssa autiolle saarelle.  Enemmän kuin pelastusta hän odottaa seuraa. Mielessä on tietty unelmien nainen, mutta saarelle kyhätyn mökin ovesta astuu sisälle odottamaton vieras."
    "Lentoposti on hirtehisen hauska pikkutarina, joka sanoo lyhyessä ajassa paljon. Se on elokuva unelmista ja niiden toteutumattomuudesta, mutta samalla myös jääräpäisestä uskosta omiin haaveisiin silloinkin, kun tilanne näyttää toivottomalta. Elokuvan yksinäinen saari on kuin suomalaisen hulluuden mielenmaisema." (Henri Waltter Rehnström)
    AA: Stop motion, puppet animation, mixed animation. On a desert island a shipwrecked man sends S.O.S. messages via playing cards, consumes whisky cases he had managed to rescue from his vessel, fantasizes about a mirage woman, and deals with an exhausted bird who tries to overpower him (a bit like the chamber stork of Franz Kafka and Katariina Lillqvist). Good visual quality on the print.

Rieku ja Raiku: Ensikänni / First Timers Drunk
(1998)
ohjaus Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen käsikirjoitus Jari Lehikoinen
animaatio Hannu Lajunen kuvaus Petri Rossi
äänisuunnittelu Pekka Karjalainen musiikki Lauri Hannu
2K DCP (KAVI 2017)
1,5 min.
    AA: Line drawing. The roosters fail to handle liquor.

The Easy Writer
(2004)
ohjaus Katja Kettu, käsikirjoitus Priit Pärn
animaatio Katja Kettu, Ülle Metsur, Tatu Pohjavirta, Mark Ståhle
äänisuunnittelu Salla Hämäläinen, leikkaus Anne Lakanen
musiikki Kaspar Jancis
tuotanto Pettufilmi Oy / Tahvo Hirvonen, Eesti Joonisfilm
2K DCP (KAVI 2017)
11 min.

    "Kirjoittamisella voi olla ihmeellinen voima: muutamalla kirjoituskoneen painalluksella kirjailija voi luoda kokonaisia maailmoja ja ihmisiä. The Easy Writer –lyhytelokuvassa kirjoittaja hallitsee sanoillaan miehiä ja pakottaa nämä rakastajikseen. Toden ja fiktion väliset rajat häilyvät kirjoittaessa, mutta miten käy, kun taiteilija luo jotain itseäänkin vahvempaa?"
    "Sittemmin merkittävän kirjailijanuran luoneen Katja Ketun esikoisohjaus on virolaisen mestarianimaattori Priit Pärnin käsikirjoittama. Samaan aikaan repäisevä ja melankolinen lyhytanimaatio toimii myös vaikuttavana metaforana taiteilijaidentiteetille, luomisprosessille ja itsensä uudistamiselle. Ketun karunkaunis animaatiotyyli sykähdyttää, kun herkät viivat ja vahvat värit antavat sydämen niin ankeuden kuin himonkin hetkille." (Miia Outinen)
    AA: Line drawing with bold colour spaces. An animation about the writer's block. The writer tries to command the fictional characters in her literary world, but that task is not easy. During the writing process she has a date with a man, and a baby is born. Soon the baby is given a pen and a piece of paper, and her imagination starts to control her world. The sex act is conveyed with beautiful wit. The main feature of the protagonist is exhaustion.

Rieku ja Raiku: Orpopoikien jouluaatto / Christmas Eve of the Orphaned
(1998)
ohjaus Tomi Riionheimo ja Hannu Lajunen, käsikirjoitus Jari Lehikoinen
kuvaus ja leikkaus Petri Rossi, animaatio Hannu Lajunen
äänisuunnittelu Pekka Karjalainen, Kauko Lindfors, musiikki Lauri Hannu
2K DCP (KAVI 2017), colour
2,5 min.
    AA: Line drawing. The rhymes are sung by Ismo Alanko in this entry to the series about the rascal roosters.

Nenäliinoja myytävänä / Handkerchiefs for Sale
(2003)
ohjaus ja käsikirjoitus Jan Andersson
kuvaus Anna Cadia, Jan Andersson, Tero Toivanen, Christer Lindström
animaatio Jan Andersson, Christer Lindström, Tero Toivanen, Leena Jääskeläinen, Kim Helminen, Marko Leinonen
leikkaus Jan Andersson, Ykä Järvinen, ääni Pirkko Tiitinen, Anne Tolkkinen, musiikki Cleaning Women
tuotanto Indie Films Oy / Tomi Riionheimo
35 mm
16 min.
    "Vuonna 2003 valmistuneen Nenäliinoja myytävänä -animaation jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Jan Andersson on jatkanut monipuolisen kokeilevalla linjalla. Filmografiasta löytyy stop motionia, pala-animaatiota tai vaikkapa pikselaatiota. Lisäksi on syntynyt myös paljon animaatiota mainoksiin. Näyttävä kokeilevuus paistaa myös nukke-, piirros- ja 3D animaatiotekniikoita yhdistelevästä Nenäliinoja myytävänä -elokuvasta."
    "Tarina kertoo pojasta, jonka isä on jäänyt leskeksi. Poika yrittää saada toimeentuloa myymällä nenäliinoja. Eräänä päivänä kolme nuhaista mummoa maksaa liinat väriliiduilla. Liidut saavan isän raivoihinsa, mutta avaavat pojalle reitin mielikuvituksen maailmaan."
    "Teknisesti elokuva on poikkeuksellisen taitavasti toteutettu. Kamera liikkuu villisti ja osoittaa samalla tekijän taidokkuuden. Dialogi esitetään puhekuplilla. Kokonaisuus on suomalaisen animaation historiassa poikkeuksellisen näyttävä."
    "Cleaning Womenin kotitalousvälinemusiikki tukee kerrontaa mainiosti." (Onnimanni Liukkonen)
    AA: Mixed animation (puppet animation, line drawing, computer). The sons of an alcoholic and abusive widower father try to survive and make ends meet by selling handkerchiefs. When they are paid via a set of colour crayons their imagination is set free, and via art they even establish a contact with their deceased mother.

AVEK 30: Toisinkertojat / Telling Things Differently


The Death of an Insect

In the presence of Jan Ijäs, Maria Ruotsala, and Ulrika Enckell, commented by Kari Yli-Annala, moderated by Pia Tikka.
    AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 9 Sep 2017

P(l)ain Truth
(1993)
ohjaus ja käsikirjoitus: Ilppo Pohjola, kuvaus Arto Kaivanto
äänisuunnittelu Pekka Karjalainen, Kauko Lindfors, Seppo Vanhatalo
leikkaus Heikki Salo, animaatio Seppo Rintasalo, musiikki Glenn Branca
näyttelijät Leea Klemola, Piia Lehmuskallio, Rudi, Ilari Nummi, tuotanto Kristallisilmä Oy / Ilppo Pohjola
35 mm
15 min.
    "Sukupuolenkorjausprosessi ei ole helppo eikä kivuton sarja muutoksia, mutta Ilppo Pohjola antaa sille näyttävän elokuvallisen muodon teoksessaan P(l)ain Truth (1993). Kokeellinen dokumenttielokuva kuljettaa symbolistisessa ja musiikkivideomaisessa kerronnassaan transmies Rudin tarinaa. Kokemukset ovat henkilökohtaisia, mutta kuviin ladatut tunteet laajentavat ne yksityisistä jaettaviksi: yhteisön rangaistus ja lapsen häpeä; yritykset muuntaa ei-toivottua kehoa teippaamalla rinnat; lomakkeet ja laitostaminen."
    "Totuus on onneksi muutakin kuin tuskaa. Se on myös aukeavan ruusun hehkua ja liljojen verevää uhmaa. Uusi keho antaa uuden mahdollisuuden jo ennestään koetulle seksuaalisuudelle. Glenn Brancan paikoin aggressiivinenkin musiikki rauhoittuu seestyneempään tunnelmaan, kun uusi mies ottaa haltuun Yrjönkadun uimahallin altaan."
    "Vesi on elämän ja syntymän elementti. Kun kohtaukseen yhdistyy kuva kohdussa kellivästä sikiöstä, voi vain toivoa, että Rudia seuraavien transsukupolvien elämään ei liittyisi ylimääräistä yhteiskunnan tuottamaa tuskaa yksilön omien kasvukipujen lisäksi." (Tytti Rantanen)
    AA: I last saw P(l)ain Truth last year in Philip Hoffman's tribute programme at the DocPoint festival and blogged about it then. For the director it is "a symbolic documentary", with emotion in the central role. A furious crescendo, with resolution achieved, and tranquillity. A 35 mm print with character.

Hyper Sensitive / Tarina rakkaudesta
(1993)
ohjaus ja käsikirjoitus Maria Ruotsala, kuvaus Jaanis Kerkis
leikkaus Ulrika Enckell, äänisuunnittelu Jaakko Nousiainen
tuotanto LCPDT / Haim Bresheeth, Filminor Oy / Mika Ritalahti
Original in English.
16 mm, black and white
42 min.
    "Maria Ruotsala saatetaan muistaa parhaiten Kreetta Onkelin romaaniin perustuvan kolmiosaisen TV-elokuvan Ilonen talo (2006) ohjaajana. Ruotsala on kuitenkin monialaisesti lahjakas taiteilija, joka ehdittiin jo ennen elokuva-alan opintojaan valita Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1990 yhdessä Eija-Liisa Ahtilan, Jarmo Kurjen ja Juha Saitaojan kanssa. Ruotsala opiskeli elokuvaohjaajaksi Lontoossa, ja Hyper Sensitive on kuvattu Pohjois-Yorkshiren jylhissä maisemissa, jotka miellyttänevät monen brittisarjojen ystävän silmää."
    "Kiinteistönvälittäjä Kane Blythe saapuu arvioimaan rikkaan leskirouvan omaisuutta myyntiä varten. Rouva osoittautuu tulokkaan nuoruuden rakastetuksi, mutta miehen eteen kirjaimellisesti lankeava tytär Josephine vasta saakin tämän pään sekaisin. Vaan onko rakkaus tälläkään kertaa kliseisten sulosanojen veroinen? Jyrkkäkontrastinen mustavalkokuvaus tuo tuulahduksen Ranskan uutta aaltoa Yorkshiren nummille." (Liina Härkönen)
    AA: A stark drama with an original surreal viewpoint. Kane Blythe, a real estate agent, comes to assess a rich widow's property for sale. It turns out they were lovers 30 years ago. The man discontinued the relationship since he felt he was not in the same league. The woman now has twin daughters, which complicates the situation infinitely. Shot in stark black and white by Jaanis Kerkis, and edited impressively by Ulrika Enckell. Haunting.
    My first encounter with Maria Ruotsala as a film-maker came with Apeiron (2013), one of the most memorable Finnish films of the decade. Hyper Sensitive, a striking early work, I now saw for the first time.

Erään hyönteisen tuho / The Death of an Insect
(2010)
ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, animaatio ja leikkaus Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen äänisuunnittelu Olli Huhtanen, musiikki Joonatan Portaankorva
tuotanto Pohjankonna Oy / Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen
2K DCP
7 min.
    "Pekka Veikkolainen ja Hannes Vartiainen saivat jo ensimmäisellä lyhytelokuvallaan Hanasaari A (2009) Risto Jarva -palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla. Parivaljakon toinen teos Erään hyönteisen tuho jatkoi samalla taiteellisesti ja teknisesti kunnianhimoisella linjalla. Elokuva on rakennettu ullakoilta, vajoista, ikkunalaudoilta ja hämähäkinseiteistä kerätyistä kuolleista hyönteisistä, jotka on herätetty viimeiseen tanssiin eri animaatiotekniikoiden avulla."
    "Mitä kitiinisen kuoren sisällä liikkuu kuoleman hetkellä? Sitä emme tiedä, mutta Erään hyönteisen tuho näyttää meille eräänlaisen urbaanin metafyysisen limbustilan, jossa hyönteisen kohtalon tango nivoutuu luonnon kiertokulun vääjäämättömään marssiin."
    "Erään hyönteisen tuho oli vuonna 2011 eniten kansainvälisiä festivaaleja kiertänyt kotimainen lyhytelokuva; se esitettiin pelkästään tuona vuonna jopa 43 kansainvälisellä festivaalilla. Jotain animaation taidokkuudesta kertonee sekin, että elokuva nähtiin myös Loikka-tanssielokuvafes- tivaalin ohjelmistossa." (Liina Härkönen)
    AA: I saw The Death of an Insect at Tampere Film Festival in 2011 and it became one of my favourite films of the year. The refined and fascination vision looks even better now. "The Interstellar of insects", commented Kari Yli-Annala in the panel. A brilliant DCP.

Waste no. 2 Wreck / Hylky
(2016)
ohjaus Jan Ijäs, kuvaus Ville Piippo, äänisuunnittelu Svante Colérus
leikkaus Okku Nuutilainen, Jan Ijäs, musiikki Matti Ahopelto
tuotanto Visiokolmio Oy
KAVI 2K DCP (2017), format: scope
10 min.
    "Hylky (2016) on toinen osa Jan Ijäksen seitsenosaiseksi täydentyvästä Jäte-sarjasta. Sarjassa Ijäs tutkii, miten yhteiskunnan ja historian myllerryksessä kerran arvokas muuttuu joskus yllättävienkin käänteiden seurauksena jätteeksi – ja mahdollisesti uudelleen arvokkaaksi."
    "Hylky on rauhallinen mutta tarkkanäköinen ajankuva paratiisimaisesta Lampedusan lomasaaresta, josta viime vuosien pakolaiskriisin myötä on tullut pelastus- ja siirtolaisveneiden hautausmaa. Kuvat väistävät eksploitaation: hädänalaisten ihmisten sijaan ne taltioivat haaksirikkou- tuneita aluksia saaren idyllisten näkymien lomassa. Jos ihmishahmoja on näkyvissä, he ovat rantavedessä aikaa viettäviä turisteja, joita kuvataan kaukaa yläilmoista."
    "Kiihkoton voice-over tuo esiin länsimaisen kulutusyhteiskunnan empatiakyvyttömyyden hädän edessä: Tripadvisor-sivustolta poimituissa suosituksissa kehutaan kyllä kristallinkirkasta vettä ja hyviä snorklausnäkymiä mutta huomautetaan, että pakolaiskriisi on hieman kiusallinen ilmiö, joka rikkoo lomailijoiden rauhan. Yksien tragedia on toisten kauneusvirhe." (Tytti Rantanen)
    AA:  I saw Waste no. 2 Wreck at Tampere Film Festival last year and was highly impressed but now the film struck me much deeper which proves that film festival marathons are not always an ideal way to see films. The contrast of the death vessels and Europe's most beautiful beach in Lampedusa is made more effective via the approach of antidramatization.